Minustako mestarilaulaja?

20.02.2021

Arvoisa kuorolaulaja,


Tämä on kaikille mestarimerkkisuorituksesta haaveileville laulajille, jotka epäröivät omaa osaamistaan mestarilaulujen ja äänenannon parissa. Tämä on myös kaikille laulajille, jotka haluavat kehittää ja haastaa itseään Suomen Naiskuoroliiton merkkilauluohjelmistojen parissa.

Mestarimerkkisääntöjen uudistuminen on aiheuttanut jonkin verran hämmennystä naiskuorokentällä. Mukaan on tullut mm. vaihe, jossa suorittaja antaa ääniraudasta alkuäänet yhteen lauluun suoritustilanteessa. Osa laulajista on ottanut uuden haasteen innolla vastaan ja aloittanut harjoittelun, mutta osa laulajista kokee asian edessä epävarmuutta. Siksi haluamme vähän taustoittaa asiaa näin blogin muodossa kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Kun laulaja lähtee harjoittelemaan mestarimerkkiohjelmaa suoritukseen asti, on laulaja äänellisesti ja osaamiskyvyiltään jo sangen taitava. Takana on jo perus- ja taitomerkkiohjelmisto, helppoja lauluja ja muutamia vaativampiakin seassa. Nyt edessä on mestarimerkkiohjelmisto, johon on lisätty vaikeusastetta huomattavasti entisiin ohjelmistoihin verrattuna. Tämä on naiskuorolaulajan viimeinen ja korkea-arvoisin laulajamerkki. Mestarilaulajan täytyisi olla tiedonhaluinen ja valmis tekemään hieman enemmän ja erilaista työtä yksilönä, verrattuna aikaisempiin merkkilauluihin. Juuri halu osata enemmän ja rohkeus haastaa itseään on saanut laulajan tarttumaan mestariohjelmistoon.

Merkkisuoritukset lauletaan pääsääntöisesti kvartetissa. Laulujen opettelun yhteydessä opitaan myös laulamaan yhtyeessä. Esiintymistilanteissa yhtye laulaa lähes poikkeuksetta ilman johtajaa, jolloin laulajan äänenantotaito muodostuu tärkeäksi taidoksi.

Vaikka nykyisin on paljon muitakin apuvälineitä äänenantoa varten, niin ääniraudan käytön opetteleminen on laulajan kehityksen kannalta hyväksi. Se harjoituttaa sävelkorvaa entisestään. 

Äänenannosta ei kannattaisi luoda etukäteen peikkoa itselleen. Kun olet opiskellut kaikki merkkilaulut ja siihen päälle oman kuoron laulut, saadaan laulujen määräksi helposti yli 100. Osaat siis stemman yli 100 lauluun, niin opit kyllä varmasti äänenannonkin, kun harjoittelet.

Äänenannosta voi opetella itselleen pienen alkusoiton (intron) jokaiseen kappaleeseen. Vaikka stemma on uusi, sinulla on harjoittelun myötä jo vahva kuulokuva lauluista ja todennäköisesti osaisit antaa alkuäänet kun vaan tietäisit lähtösävelen. Moni mestarimerkin suorittaja tekee jo toistamiseen mestarimerkkiä, kylläkin eri stemmassa, mutta tämä tarkoittaa, että tunnet kappaleet jo etukäteen. Uusille suorittajille tulee vaan tämän pienen intron lisäopettelu laulun alkuun äänenannon kautta. Konkreettinen tieto alkuäänistä oman kokemuksen kautta saattaa jopa luoda varmemman olon tulevaan tenttiin?

Musiikkitermien tuntemus merkkiohjelmistossa auttaa ja helpottaa laulajaa musisoimaan säveltäjän toivomalla tavalla. "Mestarimerkin suoritustilanteessa edellytetään, että laulaja huomioi musiikin dynaamiset ja rytmiset vaihtelut, fraseerauksen, tyylin, tekstin oikean ääntämisen ja tempon" - kaiken tämän saavuttamiseksi täytyisi ymmärtää musiikkitermit merkkiohjelmistossa. Termien merkityksiä voi etsiä yhdessä, samalla ne selittyvät koko suorittavalle yhtyeelle kerralla. Termejä etsiessä ja tutkiessa löytyy usein muutakin mielenkiintoista musiikkitietoa ja laulajaa kehittävää materiaalia. Musiikin termit täytyisi ymmärtää, ei vain opetella ulkoa. Siksi ei ole järkevää tehdä termistöstä valmista luetteloa ulkoa opeteltavaksi.

Naiskuoroliitto on luonut ns. merkkilaulupolun, jota kuljetaan tietyssä järjestyksessä, että osaaminen voi karttua matkan varrella. Kaikki eivät jatka mestaritasolle, eivätkä edes taitotasolle, eikä tarvitsekaan! Jokainen laulumerkki on yhtä arvokas, jokainen tentti suuri suoritus ja jokainen taso kehittää laulajaa ja sitä kautta myös hänen omaa kuoroaan.

Kannustamme kaikkia merkkilauluista kiinnostuneita tarttumaan ohjelmiston lauluihin rohkeasti ja aloittamaan harjoittelun. Tarjoamme apua, tarvittavaa koulutusta ja vastaamme eteen tuleviin kysymyksiinne mielellämme. Niin, äänirautojakin saa ostaa Naiskuoroliitolta jatkossa.

Aurinkoisia ja laulun täyteisiä talvipäiviä toivotellen,


Anneli, taiteellinen johtaja

Anne, puheenjohtaja

Suomen Naiskuoroliitto