Liittokuoro Louhi
Liittokuoro Louhi - Suomen Naiskuoroliiton edustuskuoro
Liittokuoro Louhi on Suomen Naiskuoroliiton edustuskuoro, joka tunnetaan monipuolisena, taitavana, kiinnostavaa ja haastavaa ohjelmistoa laulavana naiskuorona. Kuoro konsertoi säännöllisesti, tuo ohjelmistollaan esiin uutta kotimaista ja ulkomaista naiskuoromusiikkia ja osallistuu kuorokilpailuihin ja -katselmuksiin niin Suomessa kuin ulkomailla. Lisäksi kuoro tilaa aktiivisesti uusia sävellyksiä, niin suomalaisilta kuin ulkolaisilta säveltäjiltä.
Kuoron laulajat tulevat eri puolilta Suomea. Heitä yhdistää laulamisen ilo ja palo tehdä laadukasta kuoromusiikkia. Louhi antaa laulajalle mahdollisuuden itsensä kehittämiseen ja uuden oppimiseen, määrätietoiseen ja sitoutumista vaativaan harjoitteluun, sekä huikeita konserttikokemuksia ammattitaitoisen ja omistautuneen kuoronjohtajan kanssa.
Liittokuoro Louhi on projektimaisesti toimiva kuoro, joka kokoontuu viikonloppuleireille muutaman kerran vuodessa ja pitää leirin yhteydessä konsertin. Muun harjoittelun kuorolaiset tekevät kotona ja alueellisesti kokoontuen. Kuoron laulajavahvuus on vaihdellut vuosien varrella, nykyisin kuoron listoilla on n. 60 laulajaa eri puolilta Suomea, konserttivahvuus on yleensä n. 40 laulajaa.
Tyypillinen louhelainen etsii kuorosta uusia musiikillisia kokemuksia ja haasteita mitä omassa kotikuorossa tai -seudulla ei ole mahdollista kokea. Louhelaisia yhdistää rakkaus lauluun, motivaatio uuden oppimiseen, kyky venyä ja tehdä tinkimätöntä työtä ammattijohtajan kanssa sekä arvostus vaativaa ohjelmistoa kohtaan. Projektikuorossa laulajalla täytyy olla halu ja osaaminen itsenäiseen harjoitteluun, jotta leireillä päästään hiomaan suoraan yhteissointia ja tekemään musiikkia, sekä viimeistelemään konserttiohjelmistoa. Karismaattinen, sekä sanoilla että teoilla paikkansa lunastava kuoronjohtaja on ollut 25-vuotiaan Louhen projektikuoron pitkäikäisyyden kantava voima. Ammattitaitoinen kuoronjohtaja ohjaa ja kannustaa kuoroa ylittämään itsensä ja puhaltamaan yhteen hiileen. Vuodesta 2015 lähtien kuoroa on johtanut musiikkineuvos Anneli Julén. Anneli on useasti palkittu ammattikuoronjohtaja, joka toimii mm. Sulasolin ja Naiskuoroliiton taiteellisena johtajana.
Liittokuoro Louhi on mahtava väylä suomalaisen naiskuoroelämän näköalapaikalle. Kuoron ohjelmistoa rakennetaan monipuolisesti niin, että siinä olisi jokaiselle jotain. Ohjelmistollaan kuoro pyrkii palvelemaan suomalaisia tämän päivän säveltäjiä unohtamatta naiskuoromusiikin historiaa ja naiskuorokulttuuria tai ulkomaista tarjontaa.
Jokainen Louhen konsertti on tähtihetki, koska silloin kuulijoille tarjotaan ainutlaatuinen tilaisuus kuulla isoa ja soivaa naiskuoroa - kuoroa, joka tapaa toisensa vain muutaman kerran vuodessa ja on silti parhaimmillaan esiintyessään.
Taiteellinen johtaja
Liittokuoro Louhea on johtanut musiikkineuvos, musiikin maisteri, kuoronjohtaja, Anneli Julén, vuodesta 2015 alkaen. Hänet tunnetaan monipuolisesta ja kunnianhimoisesta työstään suomalaisella kuorokentällä niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Hän johtaa Naiskuoro Timoteita Lopelta, Kamarikuoro Gaudete!a Riihimäeltä, Lopen Lapsi - ja nuorisokuoroa sekä Hämeenlinnan Mieskuoroa.
Anneli Julénin johtamat kuorot ovat menestyneet lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä kuorokilpailuissa, joissa hänet on myös kolmesti palkittu kilpailun parhaana kuoronjohtajana.
Työstään ansioituneena kuoronjohtajana Julénille on myönnetty Hämeenlinnan kaupungin kulttuuripalkinto vuonna 2007, Vuoden kuoronjohtajan palkinto vuonna 2016, Sulasolin arvostettu Klemetti -palkinto vuonna 2019 ja Tasavallan Presidentin myöntämä musiikkineuvoksen arvonimi vuonna 2022.
Valtakunnallisesti Julén tunnetaan Sulasolin ja Suomen Naiskuoroliiton taiteellisena johtajana ja musiikkivaliokunnan puheenjohtajana, Suomen Mieskuoroliiton musiikkilautakunnan varapuheenjohtajana ja Liittokuoro Louhen johtajana. Lisäksi hän toimi vuonna 2017 järjestettyjen Sulasolin Laulu - ja soittojuhlien taiteellisena johtajana.
Tule mukaan laulamaan
Tunsitko omaksesi? Onko projektikuoro sinun juttusi? Ota yhteyttä kuoron koordinaattoriin Hilkka Heikkilään, heikkilahilkka(at)gmail.com ja kysy lisätietoja koelaulusta ja tästä mahtavasta porukasta.
- Covid 19 - pandemiakaranteenin aikaan Louhi teki virtuaalisen version Janne Lunelin sovittamasta ja Jooseppi Riipan sanoittamasta laulusta Kotimaani ompi Suomi.
Tulevat konsertit
Vuosi 2023
- Kuoron 25-vuotisjuhlakonsertti Oulun Tuomiokirkossa la 12.8.2023, klo 18.30.
Leirit ja menneet konsertit
Vuosi 2023
- Anneli Julénin Ajaratas - juhlakonsertti la 22.4.2023 klo 17.00, Verkatehdas, Hämeenlinna, yhteiskonsertti Julénin johtamien kuorojen kanssa.
- Rakkaudesta - konsertti su 29.1.2023, klo 14.00, Kuopion Tuomiokirkko, yhteiskonsertti Naiskuoro Sawottan ja sopraano Mari-Anni Hilanderin kanssa
Vuosi 2022
- Kuoro on leireillyt hybridiharjoituksilla Jyväskylässä 19.2.2022 ja Järvenpäässä 26.3.2022. Iso, koko kuoron viikonloppuleiri päästiin vihdoin kokemaan 2.-3.4.2022 Iisalmessa, jossa kuoro järjesti myös konsertin. Järvenpään leirin yhteydessä 5.-7.8.2022 Louhi pääsi kokeilemaan Helsingin Kallion kirkon akustiikkaa konsertissaan 6.8.2022.
- Vuoden huipentuma oli Jyväskylässä, kun Liittokuoro Louhi on sai kutsun ja kunnian esiintyä yhdessä Sulasolin laulu- ja soittojuhlien pääkonserteista Mieskuoroliiton edustuskuoro Liiton miesten kanssa 10.6.2022.
- Toinen huippuhetki oli Suomen Naiskuoroliiton sävellyskilpailun konsertti Kallion kirkossa la 10.9.2022, jonka Yle radioi.
Vuosi 2021
- Lähiharjoitukset päästiin vihdoin aloittamaan koronatauon jälkeen toukokuussa Kiuruvedellä. Elokuussa kuoro leireili Orivedellä. Pahentuneen koronatilanteen vuoksi Louhen Oriveden konsertti peruuntui ja se järjestettiin Facebookin livestreamina ja on nähtävissä Liittokuoro Louhen sivuilla. https://www.facebook.com/suomennaiskuoroliitonlouhi
Vuosi 2020
- kaikki peruuntui Covid 19 -pandemian vuoksi
Vuosi 2019
- Leirit ja konsertit Keravalla, Kiuruveden Naiskuoropäivillä, Imatralla ja Varkaudessa.
Vuosi 2018
- Leirit ja konsertit Mikkelissä ja Oulussa.
Vuosi 2017
- Konsertit Lopella, Tampereella ja Tuusulassa, esiintyminen Naiskuoropäivillä Raumalla
Kilpailut ja katselmukset
2019 Tampereen Sävel
- 2018 Suomen Naiskuoroliiton katselmus, Seinäjoki
2017 In Canto Sul Garda, Italia
Lokakuussa 2017 Louhi osallistui In Canto Sul Garda
-kuorokilpailuun tuomisinaan naiskuorosarjan voitto neljällä kultaleimalla, sekä
sakraalisarjasta kultataso päästen kahdeksan muun kuoron kanssa Grand Prix´n.
Tampereen Sävelessä 2019 kuoro palkittiin niin ikään kultatasolla.
Kilpailumenestystä voi pitää erinomaisena saavutuksena projektikuorolta, joka
harjoittelee epäsäännöllisesti.