in Memoriam
Kunniapuheenjohtajamme Terttu Jauhiainen in Memoriam
Suomen Naiskuoroliiton kunniapuheenjohtaja, dir. cant. Terttu Jauhiainen siirtyi ajasta ikuisuuteen maanantaina 20.2.2023.
Terttu teki pitkän ja ansiokkaan työn keskuudessamme toimiessaan Naiskuoroliiton puheenjohtajana 13 vuoden ajan vuodesta 1993 lähtien vuoteen 2006, jolloin hänet kutsuttiin Liiton kunniapuheenjohtajaksi.
Elämänsä aikana Terttu Jauhiainen johti lukuisia kuoroja. Hän oli Kerimäen Naislaulajien perustaja ja ensimmäinen taiteellinen johtaja 15 vuotta. Savonlinnan Naiskuoroa hän ehti johtaa lähes 30 vuotta. Naiskuoroliiton ensimmäinen liittokuoro Vox Feminae oli osa Tertun elämää reilun parin vuosikymmenen ajan niin laulajana kuin kuoronjohtajana.
Terttu eli musiikista ja musiikille. Hänet tunnettiin tuotteliaana säveltäjänä ja sovittajana. Pöytälaatikkoon kertyi lukemattomia sävellyksiä, joita erityisesti Savonlinnan Naiskuoro ja Vox Feminae pitivät ohjelmistossaan. Yksi mieleenpainuvimmista sävellyksistä on Usvalintu, jonka tarina on syntynyt Tertun kotiseudulta, Pohjanmaan lakeuksilta.
Suru-uutinen on saavuttanut monia jäsenkuorojamme ja hiljaista hetkeä on vietetty jo usean kuoron keskuudessa.
Suomen Naiskuoroliitto haluaa kunnioittaa Terttu Jauhiaisen muistoa avaamalla muistoseinän, johon kuorot ja laulajat voivat jättää viimeisen tervehdyksensä kunniapuheenjohtajallemme. Muistoseinän tervehdykset kootaan yhteen ja luovutetaan Tertun omaisille myöhemmin.
"Se soi! Se soi! Se laulua kummaa soi.
Se soi yli metsän ja maan,
kaipuun se tummaksi saa."
-Osa laulusta "Usvalintu"
Ikuinen muisto poisnukkuneelle Ystävällemme!
Suomen Naiskuoroliitto
Hallitus ja musiikkivaliokunta
Anne Härkönen, puheenjohtaja
Helena Toivanen, varapuheenjohtaja